Melkeinpä jokaisen bändin toimintaan kuuluu keikkojen tekeminen. Suurin osa nykyään isoista bändeistä on nimenomaan erottunut aikojen saatossa massasta tekemällä ihan hirvittäviä määriä keikkoja aina takapihabileistä nuorisotaloihin ja tunkkaisiin baareihin. Nopealla mietinnällä en keksi kuin yhden kuulemani bändin, joka ei tee keikkoja. Tässä tapauksessa se ei koskaan tehnyt keikkoja, sillä kyseessä on Leevi and the Leavings.
Keikkakulttuuri on periaatteessa hieman vanhahtava tapa, jäänne ”muinaisajoilta”. Aikoinaan kun levyjen ostaminen ja kuunteleminen oli vaikeampaa (esimerkiksi vinyylisoittimet olivat verrattain kalliita ja niin myös levyjen tekeminen oikeassa äänitysstudiossa), oli paljon helpompaa tehdä keikkoja ja siten tehdä itsensä ja musiikkinsa tunnetuksi. Levyttäminen olisi vaatinut niin paljon rahaa, ettei siihen todellakaan ollut esimerkiksi työväenluokasta ponnistavilla orkestereilla varaa. Myös esimerkiksi tanssiorkesterit olivat hyvissä voimissa, sillä silloin vielä vanha lavatanssiperinne oli hyvissä voimissaan. Samalla tavalla tietynlainen nuorisotalokulttuuri ja -keikat olivat esimerkiksi 70-luvulla vielä hyvissä kantimissa, sillä vaikka televisio oli jo olemassa, nuoria kiinnosti enemmän hengata baanalla omiensa joukossa kuin tuijottaa – vielä suhteellisen tylsiä – televeisio-ohjelmia.
Kiinnostava anekdootti sinällään on sekin, että vaikka kyseisen kulttuurin luullaan olevan kaupungeissa jo vähintäänkin käytännössä kuollutta, vielä toimii muutama aktiivinen tanssilava myös pääkaupunkiseudulla. Maaseudulla perinne on vielä paljon paremmassa hapessa. Joka tapauksessa, takaisin asiaan.
Periaatteessa nykyään livekeikkojen pohjimmainen tarkoitus on muuttunut entisajoista, ja nykyään sen päätehtävä onkin lähinnä promotoida yhtyeen uutta materiaalia. Se toteutuu pienillä, klubikokoisilla keikoilla parhaiten. Kuitenkin kun mietitään sitten vähän isompia orkestereita – kuten esimerkiksi Iron Maiden, Metallica, Motörhead – joiden kaikki kiertueet eivät enää perustu uuden materiaalin markkinointiin vaan lähinnä vanhojen hittien soittamiseen, ei perimmäinen tarkoitus enää toteudu.
Kun järkiperustein miettii kiertueiden tekemisen syitä, on ainakin bändin puolesta siihen erittäin helppo vastata. Vaikka kiertueet ovat varsinkin astetta vanhemmille muusikoille jo fyysisesti vaativia, ne tuottavat itse soittajillekin jo paljon mielihyvää. Suurella todennäköisyydellä tuhansien ihmisten edessä esiintyminen joka ilta on todella palkitsevaa ja itsetuntoa hivelevää. Mikäli takana on juuri levynteon luova prosessi, voi kiertue tulla myös hyvänä taukona luovuudesta. Sinä aikana kerkeää yleensä tyhjentää pään ja uusia ideoita alkaa kehittyä.
Myös taloudellinen puoli on otettava huomioon. Kiertueet yleensä tuottavat rahaa, ja parhaassa tapauksessa bändin levyjen myydessä huonosti pitkä ja hyvin suunniteltu kiertue pitää bändin toiminnassa ja leivän syrjässä kiinni. Samalla he myös saattavat esimerkiksi festarikeikkojen kautta saavuttaa paljon uusia potentiaalisia faneja ostamaan levyjä ja oheistuotteita.
Yleisön silmästä kuitenkin kysymys on nykyään monimutkaisempi. Ymmärrän sen näkökulman, että ihmiset haluavat keikoille päästäkseen näkemään omat idolinsa oikeina ihmisinä vaikka tietenkin pienen matkan päästä. Samalla voidaan nostaa esiin myös pointti siitä, että muiden fanien kanssa syntyvä yhteenkuuluvuuden tunne on suhteellisen merkittävä. Kuitenkin kun järkisyitä aletaan miettiä, tulee pienoinen seinä vastaan. Miksi mennä katsomaan jotain orkesteria, kun samat kappaleet voi kuunnella ihan suoraan levyltäkin? Miksi maksaa joidenkin rikkaiden ihmisten näkemisestä, kun saman näköhavainnon voi saada myös kotisohvalta?
Myös keikkojen tekemisen voi promotionaalisista syistä nykyään kyseenalaistaa, kun liikutaan varsinkin nuorisotalotasolla. Nykyään Internetin olemassaolosta johtuen ihmiset ovat tulleet laiskemmiksi, ja epäilemättä se onkin yksi pieni syy nykyiseen – ainakin pääkaupunkiseutujen – nuorisotalojen alasajamiseen. Suurin osa ihmisistä pyörii nykyään esimerkiksi iltaisin enemmän netissä kuin oikeassa elämässä, esimerkiksi juuri nuorisotaloilla. Paskaisilla klubeilla ja nuorisotaloilla ei siis pyöri enää niin paljoa ihmisiä kuin netissä, ja nuorisotalojen pystyssä pitäminen onkin nykyään lähinnä pienempien lasten ja esiteini-ikäisten ja muutaman ”puristin” vastuulla henkilökunnan lisäksi. Sen takia väitän nettipromootion olevan nykyään huomattavasti hyödyllisempää kuin keikkojen tekeminen. Myönnän olevani itsekin siihen syyllinen, sillä olen löytänyt poikkeuksetta jokaisen pitämäni nousevan bändin netin kautta – en nuorisotaloilta.
Baarikulttuuri on myös hieman kyseenalainen. Nykyään Helsingin keskustassa on olemassa esimerkiksi Georgiaan verrattuna huomattavan vähän baareja, jonne pääsee suhteellisen nimettömiä bändejä soittamaan. Oikeasti nimellisiin rokkibaareihin pääsevät lähinnä ne artistit joilla oikeasti on jo nimeä tai vain ihan järkyttävästi rahaa. Kieltämättä hieman kyyninen mielipide, mutta tällainen kuva minulle on piirtynyt.
Suoraan sanottuna en osaa itselleni kunnollisella tavalla selittää, mikä keikkojen katsomisessa ja tekemisessä niin paljon viehättää. Ne ovat minulle jotenkin mystisiä tapahtumia. Kun järjellä miettii, mitä helvetin ideaa siinä on? Bändi soittaa yleisölle, joka on maksanut siitä, että saa kuunnella bändin musiikkia bändin soittamana? Ei siinä välttämättä ole mitään eroa esimerkiksi studiolevyihin tai varsinkaan livelevyihin? Siltikin miljoonat ihmiset vuodessa ostavat keikkalippuja ja käyvät katsomassa orkestereita? Jos miettii kylmän analyyttisesti, koko keikkakulttuuri oikeastaan on täysin turhaa.
Ehkä se on juuri se asia, joka tekee hyvillä keikoilla käymisestä niin euforista ja keikkojen soittamisesta – yleisölle esiintymisestä – niin viehättävää ja mystistä. En todellakaan osaa selittää kyseisen kulttuurin nykyarvoa tai tarkoitusta, mutta ehkä juuri sen takia rakastan sitä yli kaiken.
Leevi and the leavings esiinty vuonna 1978 Äimärockissa nimellä Rife Paananen ja Kyytipojat ja vielä euroviisujen alkukarsinnoissa vuonna 1981. Oli ihan pakko huomauttaa ;D ois kyllä hienoo pistää keikkailematon bändi pystyyn, joka viel sais samanlaista suosiota, kuin leavings! Varmaan aika mahdoton tehtävä Suomen tasol. Ite oon ajatellu mun uusimmasta bändistä "anti-internet" tyylistä bändiä. Ettei meillä ois mitään matskuu netissä. Et jengi tulis keikoille kattomaan ja kokemaan sen mitä meil on tarjottavana. Sais jotenkin elvytettyy sellasen vanhan keikkakulttuurin. Et ne keikat ois sosiaalisia tapahtumia, eikä niinkään "keikkoja". Noista keikoista vois sen verran sanoo että ite aattelen että ihmiset menee keikoille sen takia että ne haluais jotain koettavaa ja sitä yhteinäisyyden tunnetta tai jotain tällästä. Hieno kirjotus!
VastaaPoista