Part 3 - Uusi tupakkalaki

Epäilemättä varsinkin kaikki TiLu:ssa kirjoilla olevat lukiolaiset ovat kuulleet ”uudesta tupakkalaista”, eli toisin sanoen nykyisen tupakkalain uusista muutoksista, jotka astuvat voimaan ensimmäisenä päivänä lokakuuta 2010. Vaikka TNS-Gallupin tekemän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista ja myös enemmistö suomalaisista nuorista kannattaa uusia kieltoja ja rajoituksia, omiin korviini on kantautunut enimmäkseen lähinnä kritiikkiä uusista muutoksista.

Pääosin uudet lakimuutokset saavat kannatukseni. On sinällään ihan hyvä, että tupakointi – kuten alkoholin käyttökin – on täysin kiellettyä jatkossa alle 18-vuotiailta, sillä aiemmin vain tupakan ostaminen oli alaikäisiltä kiellettyä. Poliisi ei tullut nappaamaan tupakkaa pois suusta ja kirjoittamaan sakkolappua, mikäli näki alaikäisen vetämässä röökiä. Myös tupakointikiellot kouluissa, päiväkodeissa ja ravintoloissa saavat kannatukseni, sillä kyseisten paikkojen työturvallisuus paranee silloin huomattavasti. Ihan hyvä, että jokainen voi käydä esimerkiksi baarissa joutumatta alttiiksi passiiviselle tupakoinnille. Tiivistettynä siis minusta on ihan hyvä, että tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta - kun kerran kaikki muukin päihdyttävä on - eikä kaikkien tarvitse altistua passiiviselle tupakoinnille vasten tahtoaan. Eihän kukaan pakota juomaan viinaakaan. Sen takia on ihan hyvä, ettei joka paikassa saa tupakoida, sillä eihän viinaakaan saa juoda julkisesti, mikäli aiheuttaa järjestyshäiriöitä. Oikeastaan nämä asiat ovat tavallaan verrannollisia toisiinsa; kun tupakoit julkisesti, tuloksena on tupakanhaju sekä se, että muut läsnäolijat altistuvat tupakansavulle. Kun taas juot viinaa julkisesti, tuloksena on päihtynyt olotila sekä suuri riski siitä, että aiheutat järjestyshäiriöitä millä tahansa mahdollisella tavalla. Järjestyshäiriö esimerkiksi möykkäämällä ei ole vielä kovin kummoista, mutta jos esimerkiksi rikot yksityis- tai valtion omistuksessa olevaa omaisuutta, alkaa päihtymyksen aiheuttamat haitat olla jo samaa tasoa kuin tupakoinnilla. Yllättävän moni vahingonteko myös on tehty päihtyneenä. 

Oikeastaan päätöksessä itsessään ei ole valittamista, mutta kyse onkin periaatteesta, yksilönvapaudesta ja lyhytnäköisyydestä ja se suoraan sanottuna ärsyttää minua aika tavalla. Haluan jo tässä vaiheessa tehdä selväksi, että minua ei vituta niiden tupakoivien 14-vuotiaiden puolesta, joiden elämä menee hankalaksi. Minua vituttaa tupakoijien puolesta yleensä. Suomen tavoite täydellisestä savuttomuudesta ensimmäisenä maana maailmassa on minusta lähes surkuhupaisuuden huipentuma. 

Se, että tupakoinnin vaarallisuutta mainostetaan käytännössä joka paikassa, on minusta huvittavaa. Onhan se toki terveydelle haitallista, mutta esimerkiksi alkoholin vaarallisuudesta – joka on itse asiassa vaarallisempaa kuin tupakka – ei varoiteta käytännössä missään. Ainoat julkiset varoitukset ovat lähinnä viiniyhtiöiden omasta, vapaasta tahdostaan pullojen kylkiin laittamat ”Drink responsibility” –tekstit.

Otetaanpa esimerkki tästä paradoksista. 

Dr. Ben Kim julkaisi nettisivuillaan vuonna 2007 listan kymmenestä vaarallisimmasta päihdyttävästä aineesta viitaten arvostetun brittiläisen lääketieteen aikakauslehden The Lancetin julkaisemaan tutkimukseen aiheesta. Kriteereinä listalla olivat päihdyttävän aineen fyysiset haittavaikutukset käyttäjälle, aineen aiheuttaman riippuvuuden voimakkuus sekä aineen kokonaisvaltainen vaikutus yhteiskunnalle. Tupakka oli sijalla yhdeksän, ohittaen kymmenen parhaan joukosta vain aineen nimeltä Buprenorphine (”lempiniminä” myös bube tai subbies), jolle en löytänyt suomenkielistä vastinetta. Alkoholi sen sijaan löytyi listalta sijalta viisi, eikä kuningas alkoholin ohi päässeet kuin katumetadoni, barbituraatit (uni- ja rauhoittavia lääkkeitä), kokaiini ja heroiini. On myös huomionarvoista, että kannabis ei päätynyt koko kymmenen vaarallisimman aineen listalle ollenkaan. Sama tutkimus kertoi myös, että tupakan on arvioitu aiheuttavan noin 40% kaikista sairaalahoitoa vaativista sairauksista kun alkoholi oli sekaantunut jopa 50% sairaalahoitoa vaativiin sairauksiin.

Heti perään on myös hyvä todeta, että edellä mainitun tutkimuksen kanssa samalta vuodelta olevan toisen tutkimuksen mukaan suomalaisten, työikäisten miesten ja naisten yleisin kuolinsyy vuonna 2007 oli joko alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys. On myös huomionarvoista, että miehillä  kuolemat alkoholisairauksiin vuosien 1986-2006 välisenä aikana lisääntyivät noin 2,5 % vuodessa. Naisilla alkoholisairauksiin kuoleminen vuosien 1986-2006 välisenä aikana lisääntyi noin 4,9 % vuodessa. 

Tästä päästäänkin varsinaiseen kysymykseen. Kun toimitaan Suomen mittakaavassa, kumpi on tilastollisten tietojen valossa suurempi ongelma, alkoholi vai tupakka? On aivan selvää, ettei kumpikaan kyseisistä päihteistä nyt ilmestyessään läpäisisi millään ”turvallisuustestejä” kuluttajan saataville asti. Molemmat päihteet ovat myös olleet osa kulttuuriamme niin kauan, että alkoholin puolusteleminen kulttuurillisena perinteenä on ihan yhtä typerää kuin tupakankin. Mistä siis johtuu se kummallinen ”tappakaa tupakoitsijat” –asenne, kun alkoholi on tilastollisessa valossa paljon suurempi kansanterveydellinen ongelma? Tietysti keskusteluun voidaan ottaa mukaan se pointti, että uusilla säädöksillä ehkäistään tulevien sukupolvien tupakointi. Tarkoitushan on periaatteessa hyvä, mutta minkä ihmeen takia tulevien sukupolvien viinanjuontia ei pyritä ehkäisemään millään lailla? Jos kerran tulevien sukupolvien tupakoinnista on tehty ongelma, minkä takia alkoholin suhteen sama ongelma on täysin sivuutettu? Alkoholi edelleen aiheuttaa enemmän kuolemaa Suomessa kuin tupakka.

Koska alkoholin juominen on yksilön oma valinta, eikä siihen kukaan tunnu puuttuvan, pitäisi tupakoinninkin olla yhtälailla yksilön oma valinta, eikä kenenkään pitäisi antaa vaikuttaa siihen päätökseen. On mielenkiintoista, että nykyinen hallitus on päättänyt löydä tupakan valinneita suhteettoman suurella moukarilla vain muutama vuosi alkoholiveron alennuksen jälkeen.

Kaikista huvittavinta tässä skenaariossa, jota kovasti yritän hahmotella järkeväksi kokonaisuudeksi, on se, että tupakan kieltämiseen on vedetty mukaan myös jo aikoinaan EU:n kieltämä nuuska. Uusilla muutoksilla ei pyritä kieltämään kokonaan nuuskan käyttöä, mutta tehdään se entistä vaikeammaksi. Tuontirajoitukset kiristyivät vain 30 rasiaan per henkilö, eikä nuuskaa saa vastedes viedä edes lahjaksi. Missä on taas se paljon puhuttu looginen ajattelu? Totta kai nuuska on paljon helpompaa kieltää jo kulttuurillisistakin syistä, sillä se on ollut mukana ihmisten toiminnassa huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin tupakka tai alkoholi. Toisaalta taas miksi yrittää hutkia kärpästä moukarilla, kun samalla moukarilla voitaisiin huonomminkin tähtäämällä listiä paljon pahempi ongelma? Samaa sanoi jo RKP:n kansanedustaja Stefan Wallinkin; hän ei ymmärrä, miksi hyttystä pitäisi ampua tykillä. Miksi siis käydä marginaali-ilmiön kimppuun, kun kaksi paljon isompaa peikkoa riekkuu vapaana?

Tupakkakeskusteluun on myös pakko liittää eräs fiskaalinen pointti. Tupakasta nimittäin rapsahtaa valtion kassaan vuosittain noin 650 miljoonaa euroa. Kyseessä ei ole mikään elämää suurempi rahamäärä, mutta odotan silti innolla sitä, millä 650 miljoonan euron verotulovako vuosittain meinataan peittää. Toivoa tuottavat tänä vuonna ilmestyneet uutiset siitä, että Suomi tuki Kreikan talouskriisiä noin 1,7 miljardilla eurolla (se tarkoittaa noin sataa euroa per kansalainen – ja se on vähätuloisille jo aika helvetin paljon rahaa) sekä otti uutta valtionvelkaa 13 miljardia euroa. Samalla myös annetaan veroalennuksia. Jokainen voi näillä tiedoilla maalailla omat pirut seinilleen.

Tehdäänpä vielä oma mielipiteeni selväksi. Tarkoitukseni ei ole kieltää yhtään mitään – haluan vain provosoida keskustelua alulle. Kirjoitukseni pointti on siinä, että tupakan kieltäminen on täysin irrallinen ajatus verrattuna siihen, mitä kaikkea muuta yhtä vaarallista voitaisiin kieltää. Toisin sanoen tupakalle halutun täyskiellon voi kärjistää pelkäksi tupakoitsijoille vittuiluksi, yksilönvapauden sortamiseksi ja ajojahdiksi. Vaikka kukaan sitä ei ääneen sanokaan, yritetään mielestäni tässä tehdä tupakoijista yhteiskunnan silmissä huonompia ihmisiä. Hyvänä esimerkkinä siitä toimii nykyiset, tiettyjen lentokenttien tupakointikopit. Parhaissa paikoissa ne ovat käytännössä keskellä odotushallia todellisina selleinä, joista puuttuu vain kyltit ”Katsokaa, olen tupakoitsija, siis huono ihminen”. Odotan kieltämättä innolla, mitä tuleman pitää.

Tiivistetysti ajattelen niin, että yksikään ihminen ei ole toista huonompi, koska hän on tehnyt valinnan ja aloittanut tupakoinnin. Yksikään ihminen ei ole myöskään yhtään toista huonompi, koska juo viinaa. Miksi siis jahdata tupakoitsijoita tai ylipäänsä ketään oman valintansa takia?

On selvää, että tupakointi on terveydelle haitallista. On selvää, että alkoholi on terveydelle haitallista. On selvää, että autolla ajaminen on terveydelle haitallista. On selvää, että talosta poistuminen on terveydelle haitallista, ja on myös selvää että sisälle lukkiutuminen on terveydelle haitallista. Elämä on terveydelle haitallista. Eläkää silti täysillä.

Taneli

Lähteet

http://www.suomenash.fi/fi/tupakkapolitiikka/lainsaadanto/tupakkalain+muutos+2010/

http://www.suomenash.fi/fi/tupakkapolitiikka/lainsaadanto/tupakkalain+muutos+2010/suomalaiset+tukevat+tupakkalakia/

http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/428-korhonensyventavat2010.pdf

http://drbenkim.com/ten-most-dangerous-drugs.html

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wallin+Kaksinaismoralismi+kukkii+nuuskakeskustelussa/1135242226724

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomen+tuki+Kreikalle+nousemassa+17+miljardiin+euroon/1135256519738

Part 2 - Elämän väriskaala ja harmaan eri sävyt

Otsikko on kieltämättä lievästi sanottuna hämärä. No, se kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että elämä ei ole mustavalkoista. Kaikkihan sen tietävät, mutta se on jo ihan eri asia, onko se hyvä vai huono juttu. Mustavalkoisuus voidaan mieltää myös esimerkiksi pahan ja hyvän tasapainona ja niin, että ihminen on sekoitus molempia (eli harmaa), mutta en keskity tähän ajattelutapaan. 

Periaatteessa se, että elämä ei ole mustavalkoista, on hyvä asia. Mikäli itse ymmärtää, ettei elämä ole mustavalkoista ja pitää elämän ”värillisenä”, voi ymmärtää paljon enemmän aina konkreettisista asioista erilaisiin näkökulmiin. Päätöksiä tehdessä voi pyöritellä monia eri näkökulmia ja vaikka pääajatus saattaisikin hämärtyä, on tiettyjä juttuja pyöritellessä ihan hyvä miettiä asioita monelta kantilta. Myös kompromissien tekeminen on helpompaa ja esimerkiksi sosiaalisten ristiriitojen selvitteleminen ja ratkaiseminen on paljon sujuvampaa, kun asioita ei mieti mustavalkoisesti. Ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja heidän ”ajatustensa lukeminen” sekä ymmärtäminen ovat huomattavasti helpompaa. Tämän tapaiseen mustavalkoisuudettomuuteen liittyvätkin aika läheisesti empatia, mielenteoria ja vähän sympatiakin.

Toisaalta taas siinä, että mitään ei pidä mustavalkoisuutena on hirveästi myös huonoja puolia. Keskusteluihin mustavalkoisuudesta saa ikuisen natsikortin: ”Hei se ei oo niin mustavalkoista!”. Periaatteessa kyseistä korttia voi käyttää ihan missä tahansa asiayhteydessä tai keskustelussa pois lukien tietysti palikkatyylisen loogiset asiat kuten esimerkiksi matematiikka tai muut yhtä loogisesti todistettavissa olevat luonnontieteelliset asiat. Mutta esimerkiksi poliittisissa päätöksissä mustavalkoisuuskorttia voi käyttää käytännössä loputtomiin, ja siitä se varsinainen ongelma syntyykin. Olen sitä mieltä, että nyky-yhteiskunnan demokratia on varsinainen elämän ”värikylläisyyden” riemuvoitto. Kun jokaisen mielipidettä kuunnellaan, ei saada aikaan tarpeeksi radikaaleja päätöksiä. Esimerkiksi jos oikeasti haluttaisiin tehdä jotain ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, tarvittaisiin radikaaleja ja osittain jopa mustavalkoisia päätöksiä. Jos esimerkiksi päästösopimuksia sorvatessa kuunnellaan joka ikistä öljy- ja autoyhtiötä joka vain uskaltaa avata suunsa, ei minkäänlaista todellista päätöstä saada millään aikaan. Kun jokaiselle inisevälle yhtiölle kirjataan jonkinlainen etuoikeus tai muu vastaava säädös, missä on kyseisen sopimuksen lopullinen vaikutus? Totta kai tällä esimerkkisopimuksella voi olla jonkinlaista merkitystä päästöjen rajoittamisen suhteen, mutta pointtina tässä on se, että suurella todennäköisyydellä päätöksen aiheuttama konkreettinen päästöjen väheneminen ei ole riittävää. 

Yleensä myös päätösten tekeminen kestää aivan liian kauan. Jos taas jokainen, joka uskaltaa avata suunsa, myös käyttää puheenvuoronsa kertoakseen oman näkökulmansa asiaan, päätöksen tekemiseen tuhraantuu aivan liikaa kriittistä aikaa. Yleensä radikaalien ja kriittisten päätösten tekemisessä lopullisen sopimuksen tehon lisäksi yksi merkittävimmistä asioista on se, kuinka nopeasti päätös saadaan aikaan. Esimerkiksi juuri ilmastonmuutoksen suhteen päätöksen tekemiseen käytetty aika on erittäin oleellinen tekijä. Toinen hyvä esimerkki ajan tuhlaamisesta demokratian keinoin on on Vesa Laukkasen legendaarinen puhe eduskunnassa vuonna 1995, kun keskusteltiin, pitäisikö Suomen liittyä EU:hun vai ei. Eräiden sivustojen mukaan puhe alkoi joskus kahden aikoihin yöllä ja kesti noin neljä ja puoli tuntia. Laukkasen aiheet polveilivat aina Raamattuun asti, eikä tarkoituksena oikeastaan ollut mikään muu kuin pitkittää päätöksen tekemistä.

Joissain päätöksissä on hyvä, että asioita pohditaan monelta kantilta ja asian tiimoilta kuullaan mahdollisimman montaa henkilöä ja punnitaan mahdollisimman monta mielipidettä, mutta tiettyjen päätöksien kohdalla en pidä sitä ollenkaan hyvänä asiana. Esimerkiksi juuri ilmastonmuutoksen kaltaisten kysymysten – jotka pahimmillaan saattavat määritellä koko ihmiskunnan tulevaisuuden – kohdalla pitäisi yksinkertaisesti heittää demokratia syrjään ja käyttää puolueetonta ja objektiivisesti toimivaa asiantuntijaryhmää. Tätä täydentäisi vielä tehokas vallankäyttäjä, joka jättäisi vähemmistöjen ja omia etujaan tavoittelevien yhtiöiden ja yksityishenkilöiden ininät täysin omaan arvoonsa, sillä aina löytyy joku, jolle päätös ei kelpaa. Periaate on suunnilleen sama kuin esimerkiksi rokotteissa; yksittäisille ihmisille ne saattavat aiheuttaa sivuoireita ja sairauksia, mutta yhteiskunnallisella ja kansallisella tasolla ne ovat massalle hyödyksi.  Toisin sanoen tietyissä päätöksissä pitäisi käyttää hieman mustavalkoista ajattelutapaa, eikä ajatella kaikkia mahdollisia harmaan sävyjä. En halua väheksyä yhtäkään ihmisryhmää, mutta mielestäni tällainen toimintatapa on lähes ainoa toimiva keino, jolloin nopeita, radikaaleja päätöksiä vaativissa tilanteissa voidaan saada tarpeeksi nopeasti jotain aikaa.

Haastoin muuten kolme kaveriani kirjoittamaan myös blogia; Anan, Danin ja Konstan. Tarkoituksena on kirjoitella omia ajatuksia ja mielipiteitä ylös ja pyöritellä ja kommentoida niitä. Kyseessä on eräänlainen vapaa aivoriihi.

Seuraavaan kertaan, kommentoikaa ja vittuilkaa entistä enemmän.

Taneli

Part 1 - Mitä helvettiä?

Tämä blogi lähtee ihan silkasta kateudesta. Muutama ystäväni ja kaverini kirjoittavat erilaisten kontekstien alla niin loistavia blogeja, että en kestänyt enää. Oli vihdoinkin pakko luoda oma blogi, suomeksi. Joka kerta kun olen lukenut edellämainittujen kavereideni blogeja, on minut vallannut ihan hillitön tarve kirjoittaa omaa blogia. En vain ole saanut aikaiseksi, sillä kieltämättä aika on välillä näin kouluvuoden pyöriessä aika helvetin kortilla. Toinen syy sille, etten ole aiemmin aloittanut, on yksinkertaisesti sisältö. Kirjoitan oikeastikin päiväkirjaa, ja heti alusta alkaen oli selvää että tämän blogin tekstit tulevat olemaan suurin piirtein samaa tasoa niiden kanssa. Ongelma syntyikin siitä, mihin vedän yksityisasian ja "julkaistavan" asian välisen rajan. Veikkaan, että tulen puhumaan useastikin ohi suuni, mutta ainakin edes yritin. Älkää loukkaantuko, vaikka löytäisittekin itsenne täältä.

Vaikka luultavasti kaikki tätä lukemaan eksyvät tietävät kuka minä olen, kerron silti hieman itsestäni. Olen 17-vuotias pitkätukkainen lukiolainen, joka koulussa nukkumisen lisäksi harrastaa jääkiekon pelaamisen ja tuomaroinnin lisäksi kaikenlaista hörhöilyä kuten musiikkia, kirjallisuutta ja filosofiaa. Musiikkia, kirjallisuutta ja filosofiaa. How gay is that? 

Ajatusmaailmallisesti olen erittäin liberaali, hedonistinen ja eskapistinen melankolikko. Melankolikko on ehkäpä maailman typerin termi kuvaamaan ihmistä, joka on hyvin melankolinen, mutta paremman puutteessa sekin kelpaa.

Blogin nimi tulee siitä, että vaikka olen täysin parantumaton haaveilija, olen samalla myös erittäin kyyninen varsinkin nyky-yhteiskuntaa kohtaan. En todellakaan usko, että voin muuttaa tätä maailmaa - enkä sen tähden edes halua yrittää - vaan lähinnä yritän sopeutua tähän meininkiin, tehdä omasta maailmastani itselleni parhaan mahdollisen. Siitä huolimatta en jätä kritisoimatta mitään, mikä mielestäni ansaitsee kritiikkiä. Esimerkiksi Suomen politiikka on mielestäni yksi hauskimmista kritisoinnin aiheista. Muutama kaverini tietääkin varsin hyvin, mitä poliittisesti sitoutuneiden ihmisten kritisointini voi "parhaimmillaan" olla.

Pidän itseäni erittäin taiteellisena persoonana. Jos pitäisi etsiä itseäni kuvaava termi, se ei olisi muusikko tai kirjoittaja, se olisi taiteilja jo senkin takia, että kirjoitan ja sävellän niin paljon (suurin ongelmani luovassa työssä onkin kaikkien "teosten" saattaminen valmiiksi - tyhjästä aloittaminen ja sovittaminen onnistuvat hyvin, mutta viimeistely, what a nightmare...), etten voi lokeroida itseäni vain muusikoksi tai kirjoittajaksi. Taiteilija -termi kuullostaa kuitenkin niin "homolta", että ArtFaqin sijasta mieluiten käyttäisin itsestäni mieluiten vain termiä "luova".

Olen myös luovassa työssä suhteellisen pinttynyt perfektionisti. En yleensä näytä yhtäkään tekstiä kenellekään, ennen kuin se on omasta mielestäni valmis. Myös musiikillisten asioiden suhteen olen tietyllä tapaa perfektionisti. Voisin hieroa jotain pientä nyanssia lähes loputtomasti, mutta joskus on aina pakko lopettaa. En todellakaan tykkää soittaa mitään omasta mielestäni puolivalmista, vaikka välillä onkin pakko. No, elämä nyt vain on sellaista.

Tuliko sellainen fiilis, että olisin jotenkin kusipäinen? Saatoit osua oikeaan. Minusta olisi mielettömän hauskaa ladella täysin mustavalkoisia mielipiteitä ja nuijia jokainen "vastustaja" niin syvälle maanrakoon kuin ikinä mahdollista, mutta en pysty siihen. Olen itse pahin viholliseni, sillä yleensä onnistun aina itse argumentoimaan itseni suohon, oli kyse mistä tahansa. Sen takia minussa on myös toinen puoli, joka on yllättävänkin herkkä. Ottakaa itse selvää.

Nyt olen päässyt alkuun ja saa nähdä, mitä seuraavaksi. Seuraavaan kertaan; kommentoikaa, vittuilkaa.


Pieni lisäys; Kirjoitukseni saattavat tuntua nuoruuden idealistisilta tai muuten vain "halki-poikki-pinoon" -tyylisen radikaaleilta, mutta jos näistä ei mitään muuta irtoa, niin ainakin pientä keskustelua ja hyvät naurut muutaman vuoden päästä.

Taneli