Part 2 - Elämän väriskaala ja harmaan eri sävyt

Otsikko on kieltämättä lievästi sanottuna hämärä. No, se kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että elämä ei ole mustavalkoista. Kaikkihan sen tietävät, mutta se on jo ihan eri asia, onko se hyvä vai huono juttu. Mustavalkoisuus voidaan mieltää myös esimerkiksi pahan ja hyvän tasapainona ja niin, että ihminen on sekoitus molempia (eli harmaa), mutta en keskity tähän ajattelutapaan. 

Periaatteessa se, että elämä ei ole mustavalkoista, on hyvä asia. Mikäli itse ymmärtää, ettei elämä ole mustavalkoista ja pitää elämän ”värillisenä”, voi ymmärtää paljon enemmän aina konkreettisista asioista erilaisiin näkökulmiin. Päätöksiä tehdessä voi pyöritellä monia eri näkökulmia ja vaikka pääajatus saattaisikin hämärtyä, on tiettyjä juttuja pyöritellessä ihan hyvä miettiä asioita monelta kantilta. Myös kompromissien tekeminen on helpompaa ja esimerkiksi sosiaalisten ristiriitojen selvitteleminen ja ratkaiseminen on paljon sujuvampaa, kun asioita ei mieti mustavalkoisesti. Ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja heidän ”ajatustensa lukeminen” sekä ymmärtäminen ovat huomattavasti helpompaa. Tämän tapaiseen mustavalkoisuudettomuuteen liittyvätkin aika läheisesti empatia, mielenteoria ja vähän sympatiakin.

Toisaalta taas siinä, että mitään ei pidä mustavalkoisuutena on hirveästi myös huonoja puolia. Keskusteluihin mustavalkoisuudesta saa ikuisen natsikortin: ”Hei se ei oo niin mustavalkoista!”. Periaatteessa kyseistä korttia voi käyttää ihan missä tahansa asiayhteydessä tai keskustelussa pois lukien tietysti palikkatyylisen loogiset asiat kuten esimerkiksi matematiikka tai muut yhtä loogisesti todistettavissa olevat luonnontieteelliset asiat. Mutta esimerkiksi poliittisissa päätöksissä mustavalkoisuuskorttia voi käyttää käytännössä loputtomiin, ja siitä se varsinainen ongelma syntyykin. Olen sitä mieltä, että nyky-yhteiskunnan demokratia on varsinainen elämän ”värikylläisyyden” riemuvoitto. Kun jokaisen mielipidettä kuunnellaan, ei saada aikaan tarpeeksi radikaaleja päätöksiä. Esimerkiksi jos oikeasti haluttaisiin tehdä jotain ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, tarvittaisiin radikaaleja ja osittain jopa mustavalkoisia päätöksiä. Jos esimerkiksi päästösopimuksia sorvatessa kuunnellaan joka ikistä öljy- ja autoyhtiötä joka vain uskaltaa avata suunsa, ei minkäänlaista todellista päätöstä saada millään aikaan. Kun jokaiselle inisevälle yhtiölle kirjataan jonkinlainen etuoikeus tai muu vastaava säädös, missä on kyseisen sopimuksen lopullinen vaikutus? Totta kai tällä esimerkkisopimuksella voi olla jonkinlaista merkitystä päästöjen rajoittamisen suhteen, mutta pointtina tässä on se, että suurella todennäköisyydellä päätöksen aiheuttama konkreettinen päästöjen väheneminen ei ole riittävää. 

Yleensä myös päätösten tekeminen kestää aivan liian kauan. Jos taas jokainen, joka uskaltaa avata suunsa, myös käyttää puheenvuoronsa kertoakseen oman näkökulmansa asiaan, päätöksen tekemiseen tuhraantuu aivan liikaa kriittistä aikaa. Yleensä radikaalien ja kriittisten päätösten tekemisessä lopullisen sopimuksen tehon lisäksi yksi merkittävimmistä asioista on se, kuinka nopeasti päätös saadaan aikaan. Esimerkiksi juuri ilmastonmuutoksen suhteen päätöksen tekemiseen käytetty aika on erittäin oleellinen tekijä. Toinen hyvä esimerkki ajan tuhlaamisesta demokratian keinoin on on Vesa Laukkasen legendaarinen puhe eduskunnassa vuonna 1995, kun keskusteltiin, pitäisikö Suomen liittyä EU:hun vai ei. Eräiden sivustojen mukaan puhe alkoi joskus kahden aikoihin yöllä ja kesti noin neljä ja puoli tuntia. Laukkasen aiheet polveilivat aina Raamattuun asti, eikä tarkoituksena oikeastaan ollut mikään muu kuin pitkittää päätöksen tekemistä.

Joissain päätöksissä on hyvä, että asioita pohditaan monelta kantilta ja asian tiimoilta kuullaan mahdollisimman montaa henkilöä ja punnitaan mahdollisimman monta mielipidettä, mutta tiettyjen päätöksien kohdalla en pidä sitä ollenkaan hyvänä asiana. Esimerkiksi juuri ilmastonmuutoksen kaltaisten kysymysten – jotka pahimmillaan saattavat määritellä koko ihmiskunnan tulevaisuuden – kohdalla pitäisi yksinkertaisesti heittää demokratia syrjään ja käyttää puolueetonta ja objektiivisesti toimivaa asiantuntijaryhmää. Tätä täydentäisi vielä tehokas vallankäyttäjä, joka jättäisi vähemmistöjen ja omia etujaan tavoittelevien yhtiöiden ja yksityishenkilöiden ininät täysin omaan arvoonsa, sillä aina löytyy joku, jolle päätös ei kelpaa. Periaate on suunnilleen sama kuin esimerkiksi rokotteissa; yksittäisille ihmisille ne saattavat aiheuttaa sivuoireita ja sairauksia, mutta yhteiskunnallisella ja kansallisella tasolla ne ovat massalle hyödyksi.  Toisin sanoen tietyissä päätöksissä pitäisi käyttää hieman mustavalkoista ajattelutapaa, eikä ajatella kaikkia mahdollisia harmaan sävyjä. En halua väheksyä yhtäkään ihmisryhmää, mutta mielestäni tällainen toimintatapa on lähes ainoa toimiva keino, jolloin nopeita, radikaaleja päätöksiä vaativissa tilanteissa voidaan saada tarpeeksi nopeasti jotain aikaa.

Haastoin muuten kolme kaveriani kirjoittamaan myös blogia; Anan, Danin ja Konstan. Tarkoituksena on kirjoitella omia ajatuksia ja mielipiteitä ylös ja pyöritellä ja kommentoida niitä. Kyseessä on eräänlainen vapaa aivoriihi.

Seuraavaan kertaan, kommentoikaa ja vittuilkaa entistä enemmän.

Taneli