Part 1 - Mitä helvettiä?

Tämä blogi lähtee ihan silkasta kateudesta. Muutama ystäväni ja kaverini kirjoittavat erilaisten kontekstien alla niin loistavia blogeja, että en kestänyt enää. Oli vihdoinkin pakko luoda oma blogi, suomeksi. Joka kerta kun olen lukenut edellämainittujen kavereideni blogeja, on minut vallannut ihan hillitön tarve kirjoittaa omaa blogia. En vain ole saanut aikaiseksi, sillä kieltämättä aika on välillä näin kouluvuoden pyöriessä aika helvetin kortilla. Toinen syy sille, etten ole aiemmin aloittanut, on yksinkertaisesti sisältö. Kirjoitan oikeastikin päiväkirjaa, ja heti alusta alkaen oli selvää että tämän blogin tekstit tulevat olemaan suurin piirtein samaa tasoa niiden kanssa. Ongelma syntyikin siitä, mihin vedän yksityisasian ja "julkaistavan" asian välisen rajan. Veikkaan, että tulen puhumaan useastikin ohi suuni, mutta ainakin edes yritin. Älkää loukkaantuko, vaikka löytäisittekin itsenne täältä.

Vaikka luultavasti kaikki tätä lukemaan eksyvät tietävät kuka minä olen, kerron silti hieman itsestäni. Olen 17-vuotias pitkätukkainen lukiolainen, joka koulussa nukkumisen lisäksi harrastaa jääkiekon pelaamisen ja tuomaroinnin lisäksi kaikenlaista hörhöilyä kuten musiikkia, kirjallisuutta ja filosofiaa. Musiikkia, kirjallisuutta ja filosofiaa. How gay is that? 

Ajatusmaailmallisesti olen erittäin liberaali, hedonistinen ja eskapistinen melankolikko. Melankolikko on ehkäpä maailman typerin termi kuvaamaan ihmistä, joka on hyvin melankolinen, mutta paremman puutteessa sekin kelpaa.

Blogin nimi tulee siitä, että vaikka olen täysin parantumaton haaveilija, olen samalla myös erittäin kyyninen varsinkin nyky-yhteiskuntaa kohtaan. En todellakaan usko, että voin muuttaa tätä maailmaa - enkä sen tähden edes halua yrittää - vaan lähinnä yritän sopeutua tähän meininkiin, tehdä omasta maailmastani itselleni parhaan mahdollisen. Siitä huolimatta en jätä kritisoimatta mitään, mikä mielestäni ansaitsee kritiikkiä. Esimerkiksi Suomen politiikka on mielestäni yksi hauskimmista kritisoinnin aiheista. Muutama kaverini tietääkin varsin hyvin, mitä poliittisesti sitoutuneiden ihmisten kritisointini voi "parhaimmillaan" olla.

Pidän itseäni erittäin taiteellisena persoonana. Jos pitäisi etsiä itseäni kuvaava termi, se ei olisi muusikko tai kirjoittaja, se olisi taiteilja jo senkin takia, että kirjoitan ja sävellän niin paljon (suurin ongelmani luovassa työssä onkin kaikkien "teosten" saattaminen valmiiksi - tyhjästä aloittaminen ja sovittaminen onnistuvat hyvin, mutta viimeistely, what a nightmare...), etten voi lokeroida itseäni vain muusikoksi tai kirjoittajaksi. Taiteilija -termi kuullostaa kuitenkin niin "homolta", että ArtFaqin sijasta mieluiten käyttäisin itsestäni mieluiten vain termiä "luova".

Olen myös luovassa työssä suhteellisen pinttynyt perfektionisti. En yleensä näytä yhtäkään tekstiä kenellekään, ennen kuin se on omasta mielestäni valmis. Myös musiikillisten asioiden suhteen olen tietyllä tapaa perfektionisti. Voisin hieroa jotain pientä nyanssia lähes loputtomasti, mutta joskus on aina pakko lopettaa. En todellakaan tykkää soittaa mitään omasta mielestäni puolivalmista, vaikka välillä onkin pakko. No, elämä nyt vain on sellaista.

Tuliko sellainen fiilis, että olisin jotenkin kusipäinen? Saatoit osua oikeaan. Minusta olisi mielettömän hauskaa ladella täysin mustavalkoisia mielipiteitä ja nuijia jokainen "vastustaja" niin syvälle maanrakoon kuin ikinä mahdollista, mutta en pysty siihen. Olen itse pahin viholliseni, sillä yleensä onnistun aina itse argumentoimaan itseni suohon, oli kyse mistä tahansa. Sen takia minussa on myös toinen puoli, joka on yllättävänkin herkkä. Ottakaa itse selvää.

Nyt olen päässyt alkuun ja saa nähdä, mitä seuraavaksi. Seuraavaan kertaan; kommentoikaa, vittuilkaa.


Pieni lisäys; Kirjoitukseni saattavat tuntua nuoruuden idealistisilta tai muuten vain "halki-poikki-pinoon" -tyylisen radikaaleilta, mutta jos näistä ei mitään muuta irtoa, niin ainakin pientä keskustelua ja hyvät naurut muutaman vuoden päästä.

Taneli